Teboil sanoo tiedottavansa viipymättä, jos tilanteeseen tulee merkittäviä muutoksia, jotka vaikuttavat toimitusaikoihin tai ...
Yksi henkilö menehtyi lauantaina iltapäivällä Valkeakoskella puun kaaduttua hänen päällensä. Pelastuslaitos sai hälytyksen ...
Pyrintö venytti voittoputkensa kolmen ottelun mittaiseksi kaadettuaan Kataja Basketin vakuuttavasti. Pyrintö tiesi hyvin ...
Ilves piti mestaruushaaveensa elossa tapahtumarikkaassa ottelussa. Gnistanin peliä johti poikkeuksellisesti Tuomas Rantanen, ...
Tilastojen valossa Ilves on pelannut paljon paremmin kuin tyly sijoitus sarjataulukossa on näyttänyt.
Pariskunta Hilkka Kianta ja Antero Santtila palkittiin lauantaina Ylöjärven vuoden vapaaehtoisina. Perusteluina valinnalle ...
Katra Solopuro sanoo, että hänen saamansa tunnustus yritystoiminnalleen on selkeä osoitus siitä, että yrittäminen kannatti ja ...
Tamperelaisen Majaoja-säätiön vuosittain jakama Majaoja-palkinto myönnettiin lauantaina sopraano Emma Kajanderille. Palkinnon ...
Akaa-Volleyn liigakausi alkoi lauantaina koskettavalla hetkellä, kun seurahistorian ensimmäinen mestaruusviiri paljastettiin ...
Ennen Leväsen osumaa Pyrylle osuivat Miro Ahvenlampi ja Juuso Nykänen. Molempien maalit syntyivät ylivoimalla. Nykänen oli ...
NHL-jääkiekkoliigan Montreal Canadiensin suomalaishyökkääjä Patrik Laine on käynyt keskivartalon lihasvamman takia ...
Ilves onnistui voittamaan miesten jääkiekkoliigassa toisena iltana peräkkäin. Lauantaina Ilves piti pintansa Mikkelin ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results